Todistus

Jumalan muuttavasta voimasta

Suomalaiset ihmiset ovat tänä päivänä hyvin ahdistuneita. Puhutaan ilmastonmuutoksesta, sodasta Ukrainassa ja monista muista asioista, mitkä aiheuttavat paljon erilaisia pelkoja sekä ahdistusta.

Ruoka, polttoaine, asuminen, lähes kaikki on kallistunut. Vähäosaiset kokevat jopa nälkää. Jotkut ihmiset ovat oikein erikoistuneet, erilaisia pelkoja levittävien asioiden julkituomiseen.

Ei ole ihme, että Suomi johtaakin, joissakin erittäin ikävissä tilastoissa. Ihmettelen, kuinka Suomi on valittu jo useana vuonna maailman onnellisimmaksi maaksi.

Kaikki nämä asiat, mitkä ovat muuttuneet ikävään suuntaan. Johtaa siihen, että ahdistuneita ihmisiä on todella paljon. Suomen ahdistuksiin vaikuttaa paljon myös se, että Suomi ei ole enää mikään kristillinen maa. Lähes kaikki kristilliset arvot on romutettu lyhyessä ajassa.

Ahdistuksiin, pelkoihin ja kaikkiin muihin ongelmiin ainut "lääke" on Jeesus Kristus. Sen todeksi on kokenut jo n. 2 miljardia ihmistä. Noin kaksi miljardia ihmistä, maailman väestöstä on antanut elämänsä Jeesukselle.

Vaikka itse tulin uskoon jo 42- vuotta sitten. Mahtuu elämän varrelle myös 15- vuoden luopion aika.          Kun Jumala uudisti uskoni vuonna 2012. Se oli erikoinen tapahtuma. Erikoinen siksi, että en olisi edes halunnut uudistua uskossa. Tykkäsin viinasta ja varmaan kaikista muitsa paheista, mistä mies vaan voi tykätä.

Kuitenkin kokouksessa vuonna 2012. Minne menin asenteella, että ei voisi vähempää kiinnostaa. Jumalan Henki kosketti minua voimakkaasti. Sitä "kosketusta" ei voi sanoin kuvailla. Ei riitä sanat kertomaan.

Olin suunnitellut kokousillan näin. Kun kokous loppuu. Sieltä menen kiireellä Makuuniin hakemaan neljä uutta toimintaleffaa, mitkä katson tulevalla viikolla.

Jumalan Henki kosketti minua kokouksessa, niin voimakkaasti. Pyhä Henki pystyi murtautumaan kovan kuoreni läpi, vaikka en osoittanut mitään mielenkiintoa hengellisiä asioita kohtaan.

Itkin Marko Selkomaan ensimmäisessä kokouksessa kaksi tuntia. Lahja puhua kielillä palautui, vaikka en ollut käyttänyt sitä lahjaa viiteentoista vuoteen. Kaiken maailman "moska" oli siihen saakka vallannut täysin minut ja Jumala alkoi poistamaan minusta sitä "moskaa" kuin olisi eheyttänyt tietokoneen kovalevyä. Hän alkoi järjestelemään minun elämäni palasia uudelleen.

Värjäsin tukkani aina mustaksi ja käytin mustaa pitkää takkia. Olen miettinyt miksi. Ehkä sen vuoksi, että olin muuttunut synnin orjuuden kautta herrani näköiseksi ja sen vuoksi myös muistutin vahvasti tätä alakerran isäntää, jota kutsutaan myös sielunviholliseksi.

Kun Pyhä Henki kosketti minua, niin voimakkaasti. Alkoi elämäni muuttumaan vauhdilla. 

Kuitenkin elämäni muutos, mikä tapahtui. Tapahtui ilman pelkoja ettei mitään hauskaa voi enää tehdä. En kokenut missään vaiheessa, että en olisi saanut enää tehdä asioita, mitä tein aiemmin.

Minulle tuli halu päästä irti kaikesta synnistä. En kuitenkaan voinut omin voimin päästä irti kaikesta saastasta. Pyhä Henki antoi siihen tarvittavan voiman.

Minulle tuli yksinkertaisesti vain halu elää, niin lähellä Jumalaa kun on mahdollista. 

En ymmärrä vielä tänäkään päivänä, miksi Jumala osoitti, niin valtavaa rakkautta ja armoa minua kohtaan. Miksi Hän halusi vielä johtaa minut elämäni muutokseen ja antaa syntini anteeksi, vaikka olisin halunnut vain jatkaa synnin tekoja ja rypeä loassa kuin pieni porsas. Lisäksi sain "menolipun taivaaseen" Jeesuksen kautta.

Olen ikikiitollinen Jumalalle, että Hän vapautti minut kaikesta synnin orjuudesta ja antoi uuden, onnellisen ja iankaikkisen elämän.

Jos et ole vielä kokenut omassa elämässä uskoontuloa. Voit kokea sen, vaikka tässä hetkessä.

Käy lukemassa " Tule uskoon" painonapin alta, kuinka se on mahdollista. Et tule taatusti katumaan päätöstäsi.


Jari Virtanen